3.11.2010

Halloween


Meillä on tullut perinteeksi muutaman ystävän kanssa järjestää joka vuosi naamiaiset. Tänä vuonna halusin jotain helpompaa asua mitä ei tarvitsisi niin paljoa valmistaa ja mihin ei myöskään tarvitsisi laittaa rahaa. Selailin punanaamion sivuilta asuvaihtoehtoja ja päädyttiin valitsemaan Dracula ja vampyyri. Tai minä päädyin – Mikko ois halunnu päästä helpommalla ja laittaa vaan jonku naamarin. Pohdin vielä miten saisin asustani vähän erikoisemman kun olin kolme vuotta sitten yksissä juhlissa vampyyri. Päätin laittaa ylleni pelkkää valkosta, koska sitä en käytä ikinä. Ala-asteella mulla oli yks valkonen röyhelöpaita, mutta sen jälkeen ei oo varmaan ollu mitään.

Meikkipohjaksi laitoin molemmille Grimasin valkoista kasvomaalia. Ostin sen jo pari vuotta sitten, mutta ei ollut muuttunut miksikään. Säilyy avattuna 36 kk. Käytän aina noita Grimasin maaleja, koska niillä saa tasaisen tuloksen, on tosi riittoisaa ja kestää koko illan vaikka kuinka hikoilis. Sain sillä myös peitettyä kulmakarvat näkymättömäksi. Luomiin mustaa luomiväriä ja silmien alle punasta huultenrajauskynää.

Mikon silinterihattu oli hankittu yksiin hattubileisiin, valkonen kauluspaita ja liivi löytyy lähes kaikkien kaapista, pitkän liivin tein sen entisestä takista leikkaamalla hihat pois, kaulusröyhelön tein kolmesta pitsikeroksesta ja kuminauhasta parin vuoden takaiseen piraattiasuun ja helminipsu on kirpparilta.

Mun hattu on sellanen malli mitä oon tehny myyntiinkiin. Siinä on Sorsapuiston höyheniä ja se kiinnitetään pinnillä hiuksiin. Kauluspaita oli mulla joskus piraattiasun kans. Ostin sen kirpparilta ja ompelin pitsiä hihansuihin. Mekko on myös ollut myynnissä viime kesänä. Valkoset sukkikset on säilyny kasikytluvulta, kun eihän niille oo koskaan ennen ollu tarvetta. Kaulakoru on Lindexin alennusmyynnistä, päivänvarjon löysin joskus roskiksesta ja arkkulaukun oon tehny edelliseen vampyyriasuun.

Meidän oli tarkotus laittaa hampaat ja tekoverta. Mun liimattavat hampaat oli vaikeet, kun ei niiden kans voinu syödä, juoda eikä puhua. Mikon hampaat oli jotain lastenkokoa, eikä ne mahtunu sille suuhun. Tekoveri jäi ostamatta kun ei tajuttu et lauantaisin erikoiskaupat menee jo kahelta kii. Mut hauskaa oli aamuviiteen saakka. :)

2.11.2010

Tee käsin, aivot voivat hyvin

Kävin viime viikolla "Käsillä tekemisen vaikutukset aivotoimintaan"-tilaisuudessa kuuntelemassa, mitä emeritaprofessori Pirkko Anttilalla oli kerrottavaa. Hän on 81-vuotias käsityön tutkijoiden edelläkävijä. Suosittelen tutustumaan Anttilan lukuisiin kirjoihin. Käsityöt tarvitsevat käyttöönsä useita aivojen osia ja vaativat monenlaista älykkyyttä. Käsityötaitoa ei voi oppia lukemalla ja seuraamalla, vaan se täytyy kokea itse. Kannattaa aloittaa melko helpoista töistä, koska taito vaati harjoittelua ja aikaa kehittyäkseen. Kun taidon on oppinut, työn tekeminen tuottaa iloa, rauhoittaa mieltä ja sydämen sykettä sekä antaa henkistä hyvinvointia. Kädentaitojaan voi käyttää myös vaikkapa ruoanlaitossa, tiskien pesussa, marjanpoiminnassa, auton renkaiden vaihdossa - eikä anna muiden ihmisten tai koneiden hoitaa kaikkea.

Moi oon Heli.

Oon kotosin Lapista. Tykkään puuhastella käsilläni kaikenlaista. Ompelu on päätaitoni, mutta useimmiten myös suunnittelen ja kaavoitan juttuja, käytän kangaspuita, painan kangasta, huovutan ja askartelen. Olen ollut puoli elämääni vegaani ja tykkään siis myös kokkailla.