30.8.2017

Made in Africa

Yle esittää uusintana tosi mielenkiintoista tanskalaista sarjaa nimeltä Made in Africa. Ohjelma kertoo mm. afrikkalaisesta muodista, designista ja taiteesta. Olen katsonut muutaman jakson aiemminkin, mutta nyt katsoin kaikki jaksot uudestaan. Ohjelma löytyy Yle Areenasta https://areena.yle.fi/1-2962912

Useat haastatellut kertovat, että haluavat tuoda julki Afrikan positiivisia puolia. Afrikka on paljon muutakin kuin nälänhädästä ja sodista kärsivä kehitysmaa. Talous kehittyy nopeasti. Muutamat ohjelmassa esiintyvät ovat lapsina lähteneet pakolaisina Afrikasta Länsimaihin ja viime vuosina palanneet kotiseuduilleen.

Yksi mielenkiintoisimmista jutuista sarjassa on, kuinka kierrätysvaatteista parhaat myydään Länsimaissa ja loput kuljetetaan Afrikan loputtomille kirppisbasaareille. Suurella osalla asukkaista ei ole varaa ostaa vaatteita uusina, joten he ostavat vaatteet näiltä basaareilta. Tästä johtuen afrikkalainen muoti on moninaista ja jokaisella on oma persoonallinen tyylinsä. Länsimaissa suurin osa ihmisistä on pukeutumiseltaan samasta muotista.

Olemme joulukuussa lähdössä ensimmäistä kertaa Afrikkaan - Marokkoon. Mielenkiinnolla ja jännityksellä odotan reissua.

Lähde: Yle

25.8.2017

Didrichsen Art Museum - Jukka Rintala

Helsingin Kuusisaaren ihanassa miljöössä sijaitsee Didrichsenin taidemuseo. Museon alue on jo pelkästään paikkana mielenkiintoinen ja näyttelyt pääsevät esille hulppeissa puitteissa. Museossa on esillä Didrichsenin säätiön taidekokoelmaa ja vaihtuvia näyttelyitä - tällä kertaa Jukka Rintalan pukuja. Pukuja oli paljon esillä Rintalan 40-vuotiselta uralta, pääasiassa iltapukuja, mutta myös teatteriin valmistettuja asuja sekä tietysti maalauksia ja koruja.







Lapsi oli mukana selkärepussa. Monissa museoissa lasta täytyy kantaa etupuolella taideturvallisuuden vuoksi, mutta täällä ei kukaan tullut mainitsemaan asiasta. Kannan mielummin selässä, koska parivuotias alkaa jo painaa sen verran paljon ja hän viihtyykin paremmin selkäpuolella.


Museon palveluihin kuuluvat museokauppa ja kahvipiste. Kahvilassa on ahdasta ja siellä on korkeat baarijakkarat ja -pöydät, joten se ei ole kovin lapsiystävällinen. Kesäkaudella käytössä olisi myös merinäköalallinen terassi, mutta nyt se ei ollut avoinna. Museo on kahdessa kerroksessa, mutta esteetön eli myös lastenrattailla pystyy tiloissa liikkumaan.

20.8.2017

Matkalaukun sisätasku

Matkalaukkuni meni taas rikki lennolla ja jouduin ostamaan uuden laukun. Edellisen Samsoniteni myin kirppiksellä, koska se painoi tyhjänä 7,5 kg. Tämä uusi (käytettynä ostettu) painaa vain puolet siitä. Ainoa miinus, että laukussa on liian vähän taskuja. Ompelin laukkuun pari taskua vanhasta pitsiverhosta. 


Matkalaukussa oli vain pieni ja kapea vetoketjutasku.


Uusi tasku valmistumassa.  Tasku on ommeltu kokonaan ompelukoneella. Pala pitsiverhoa, pari vetoketjua sekä vahvaa nylonnauhaa.


Kiinnitin taskun käsinpistoin laukun jakajaan. Toinen puoli on sopiva A4-papereille ja toisella puolella on tarkoitus säilyttää ompelutarvikkeita, latureita ja muuta pientä.



Rikkaruohot kivipuutarhaksi 2

Etupihalle ovat entiset asukkaat jättäneet multakaistaleen asfaltin ja sepelin väliin. Tähän kaistaleeseen kasvaa tietysti aina rikkaruohoja. Kaivoin hieman multaa pois ja laitoin pohjalle suodatinkangasta. Kankaan päälle sepeliä ja luonnonkiviä. Pari alkuperäistä kasvia sai jäädä paikalleen. Niille leikkasin kankaaseen sopivat reiät.


Jälkeen
Ennen