13.9.2017

Annantalo: PIHALLA!?

Annantalo on lasten ja nuorten taidekeskus Helsingissä. Annantalossa annetaan taideopetusta, pidetään näyttelyitä ja järjestetään esityksiä, tapahtumia ja työpajoja. 

Pihalla -näyttely on esillä Annantalon toisessa kerroksessa. Näyttely kertoo Suomen lastensuojelusta - adoptoiduista,sijaishuolloissa asuvista, sekä esillä on lasten tekemää taidetta ja yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden teoksia. Lasten tarinat koskettavat - kuinka paljon onkaan Suomessakin lapsia, joita kukaan ei halua. Näyttely on kuitenkin toiveikas ja keskittyy vaikeuksien voittamiseen.



Talossa on yleensä esillä 2-4 näyttelyä. Näyttelyt ovat ilmaisia. Talon edessä on katettu vaunuparkki ja takaovesta voi tuoda nukkuvan vauvan vaunuissa sisälle (kannattaa ottaa itkuhälytin mukaan). Tämä vaatii ovikellon soittamista vahtimestarille sekä vaunut täytyy kantaa jyrkkiä, mutta leveitä portaita pitkin muutama askelma. Portaikossa on kylläkin myös pyörätuolihissi, minkä käyttöön en ole perehtynyt. Annantalon kahvilasta saa keittolounasta edullisesti. Kerran-pari viikossa on vegaaninen vaihtoehto ja yleensä pakastimesta tai tiskin alta löytyy jotain vegaanille sopivaa. Kahvilassa on lapsille kirjoja ja jonkin verran leluja.


Öisin tulee unikiusaaja
Päivisin täytyy selvitä

Oikeasta elämästä

Päätös toisensa perään
tiesitkö pyörtäväsi?

Muut halusivat uskoa
viimeiseen asti

Minun lapsuuteni kustannuksella

Yksityisyyttämme arvostettiin
isällä oli itsemääräämisoikeus
äidillä maine

Minulla yksinäisyys
taito ennustaa mielialoja

etsiä piilopulloja
kasvattaa kulissit

kiinnittyivät kasvoihin



Omakuvia ja perhekuvia. "Olisin halunnut jakaa kuvia kaikista lapsistani, mutta kun se ei ole sallittua. -Sijaisvanhempi"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti